Vietin job shadowing-päiväni Prisma Itäharjun Kauppakassi-palveluun tutustuessa. Tutustumispäivä
alkoi kuudelta aamulla, päättyi kahdeltatoista päivällä ja minut työhön tutustutti Emma, joka on jo pidempään
tehnyt töitä Kauppakassi-palvelun
parissa.
Kauppakassi-palvelun logo. (lähde: s-kanava.fi) |
Vaikka luulisi, että muiden ihmisten tilaamien ostosten kerääminen
hyllyistä on helppoa niin Kauppakassiin kuuluu monta vaihetta, jotka täytyy
muistaa. Aamu alkaa sillä, että jokainen Kauppakassi-keräilijä hakee oman
tablettinsa, jossa on sovellus, johon jokainen keräilijä kirjautuu omilla
tunnuksillaan ja näkee asiakkaiden tilaamat tilaukset kyseiselle päivälle. Sitten
keräilijän tulee valita itselleen tietyt tilaukset, joita hän lähtee keräämään.
Sen jälkeen haetaan kärry, johon kiinnitetään tabletti, josta näkee koko keräysmatkan
ajan kaikki valitut tilaukset ja tilattujen tuotteiden määrät. Kärryyn mahtuu
mukaan parhaimmillaan kuusi sinistä laatikkoa, joihin tilaukset kerätään. Jokaisen
laatikon reunassa on pieni värikoodilappu, joka koodataan tilauksen mukaisesti
niin, että kone voi varmistaa, että esimerkiksi ”punaiset tilaukset” ovat saman
värikoodin laatikossa. Tiedot koodataan viivakoodilukijan avulla ja sitä
käytetään myös keräilyssä, kun otetaan ylös tuotteen viivakoodi, jotta kone
tietää, mitkä tuotteet on kerätty.
Kun nämä valmistelut on tehty, lähdetään
keräilykierrokselle, joka kulkee Prisma Itäharjun osastojen läpi
järjestyksessä. Tilauksesta katsotaan vuoron perään, mitä tuotetta kukin tilaaja
on tilannut ja usein samalla kerralla kerätään kahden tai jopa kolmen henkilön
tilaukset. Jokaiselle tilaukselle on koodattu oma väri kierroksen ajaksi. Ensin
tilauksessa näkyvä tuote haetaan hyllystä, sitten otetaan viivakoodilukijalla
sen viivakoodi, sitten laatikon värikoodi tilauksen mukaan ja viimeiseksi
laitetaan tuote sinisessä laatikossa olevaan kauppakassiin. Se saattaa näyttää
ja kuulostaa aika helpolta, mutta kun sain itse kokeilla sitä, tajusin, että siinä
on hirveästi kaikkea, mitä pitää muistaa. Mutta onneksi tabletti on tässäkin
apuna, sillä se huomauttaa, mikäli olet hakenut väärän tuotteen hyllystä tai
tehnyt jonkun muun vastaavan virheen keräilyn aikana. Keräämistä seuratessani
Emma painotti, että on tärkeää valita mahdollisimman pitkällä päivämäärällä
varustetut tuotteet ja sellaiset hedelmät ja vihannekset, joissa ei ole esimerkiksi
lommoja. Tärkeää on siis panostaa laatuun eikä tehdä mahdollisimman nopeasti
koko kierrosta. Asiakkaan tyytyväisyys on etusijalla myös tässä työssä.
Havainnekuva Kauppakassi-keräilijästä työssä Prisma Mikkolassa. (lähde: s-kanava.fi) |
Keräilykierroksen päätyttyä on aika viedä tilaukset kylmiöön.
Ennen sitä jokainen tilaus kerätään pinoon sinisissä laatikoissa ja siirretään
pyörillä kulkevan alustan päälle. Sitten tulostetaan jokaista tilausta kohden
oma tarralappu, jossa lukee tilaajan nimi ja tilauksen numero. Se kiinnitetään
siihen siniseen laatikkopinoon, jossa kyseinen tilaus on. Ja sitten sen voikin
viedä sinne kylmiöön, missä jokaisella Kauppakassi-keräilijällä on oma alue,
jonne he vievät keräämänsä tilaukset ja jokaisen tilauksen paikka koodataan,
jotta tilaus on helppo löytää, kun asiakas tulee sitä hakemaan. Mikäli tilauksessa
on mukana pakasteita, ne viedään pakastehuoneeseen ja myös siellä ne koodataan
omille paikoilleen.
Siinä ei kuitenkaan ole vielä kaikki. Kauppakassi-palveluun
kuuluu noutopiste, josta asiakas voi hakea tilauksensa arkisin
klo 10-19.30 ja lauantaisin 10-15 valitsemastaan aikaikkunasta riippuen. Ennen kuin asiakas hakee tilauksensa, se täytyy
päätellä. Tämä tarkoittaa sitä, että tilausvahvistus pitää tulostaa ja merkitä
tilauksen päättelyn vaiheet tehdyksi sovellukseen, jolloin asiakkaalle lähtee sähköisesti
tieto tilauksen valmistumisesta. Tilausvahvistukset ja tilauksen tiedot, kuten mahdolliset
pakasteet ja maksutapa liitetään yhteen ja viedään aikaikkunan (klo 10-12, klo 12-15,
klo 15-17 tai klo 17-19.30) mukaisesti odottamaan, että asiakas hakee ostoksensa. Kun
niin tapahtuu, haetaan asiakkaan tilaus ja sitten asiakasta autetaan siirtämään
ostokset autoon.
Itselleni tämä job shadowing-päivä oli todella opettavainen.
Opin paljon siitä, miten niinkin yksinkertaiselta kuulostava työ voi pitää paljon
asioita sisällään. Huomasin myös, kuinka paljon
erilaisia asioita ihmiset ostavat ja kuinka paljon erilaisia tuotteita kaupassa
on – puoletkaan keräämistämme tuotteista eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja.
Lopuksi haluan kiittää Emmaa ja koko Prisma Itäharjua hyvästä tutustumiskokemuksesta
ja kivasta päivästä, kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.