Olin varjostuksessa äitini työpaikalla Hartelan rakennustyömaalla, Loimaalla. He ovat tällä hetkellä rakentamassa uutta päiväkoti/koulua. Rakennus oli jo melkein valmis kun tulin sinne. Äitini työskentelee rakennustyömaalla maalarina.
Päiväni alkoi klo 05.45, jolloin lähdimme ajamaan autolla Loimaalle. Matka kesti noin tunnin. Vietin suurimman osan päivästä mittaamassa pitkän käytävän seinää, jota äitini oli maalaamassa. Vaikka tarkoitukseni oli vain seurata sain silti hieman auttaa. Seinään tuli monta väriä jotka piti mitata tarkkaan kuinka leveiksi eri väriset palstat tulevat. Työpäivän aikana oli 3 taukoa. 2x 15min taukoa ja 1x 30min ruokatauko. Toisen 15min tauon jälkeen seurasin äitiäni kun hän kierteli jonkun tyypin kanssa ympäri työmaata. Se oli uuvuttavaa ja tylsää. Lopuksi palasimme takaisin käytävälle, jossa äitini maalasi yhden väripalstan ennen työpäivän päättymistä. Päiväni päättyi 15.45, jolloin lähdimme takaisin kotiin.
Päivä oli suurimmaksi osaksi tylsä, koska en saanut tehdä mitään. Mutta jos saisin tehdä jotain se olisi ollut kiinnostavampaa.
Turun normaalikoulun lukiolaiset viettävät kevään aikana päivän työpaikoilla asiantuntijoita varjostaen. Tässä Job Shadowing -blogissa he kertovat kokemuksistaan työelämässä.
tiistai 28. maaliskuuta 2017
Job shadowing - Forssan Keskuskoulu
Olin perjantaina 24.3. päivän entisen kouluni ala-asteella Forssassa. Rehtori ohjeisti minut "varjostamaan" entistä opettajaani Jussia.
Vietin aamupäiväni ykkösten kanssa. Ensimmäinen oppitunti alkoi seurakunnan pitämällä tunnilla. Seurakunnan lapsityöntekijä kertoi Raamatun tarinoita ja opetti lauluja yms. Tunnin päätyttyä menin Jussin kanssa ulos välituntivalvojiksi. Toinen tunti kului äidinkielen parissa. Oli todella mielenkiintoista seurata lasten tuntityöskentelyä, sekä oli mukava huomata, että he rohkenivat pyytää minultakin apua. Menin myös ruokalaan syömään samaan pöytään muutaman tytön kanssa, kun he niin pyysivät. :) Äidinkielen tunnin päätyttyä menin Jussin kanssa välitunniksi opettajanhuoneeseen. Oli todella hauska nähdä ja jutella myös entisten yläasteopettajieni kanssa. Kolmas oppitunti oli matikkaa. He harjoittelivat kympin kautta vähentämistä ja lisäämistä. Autoin muutamia oppilaita, joilla oli vähän vaikeuksia vielä. Pian 45 minuuttia oli kulunut ja ykkösten koulupäivä päättyi kello kahdeltatoista.
Jussi on myös liikunnanopettaja, joten menin hänen kanssaan viides- ja kuudesluokkalaisten liikunnantunnille. Forssan ala-asteilla kiertää ns. "viestitanssi". Eli yhden koulun oppilaat olivat kehittäneet koreografian tietyille biiseille, ja he olivat opettaneet ne Keskuskoulun kuudesluokkalaisille ja sitten taas Keskuskoululaisten pitää mennä opettamaan se seuraavan ala-asteen kuudesluokkalaisille jne. Toukokuussa he kaikki sitten kerääntyvät Forssan torille esittämään tassinsa. Idea oli minusta hauska, ja se myös sai ala-astelaiset innostumaan. Jussilla ei ollut musiikin laiton lisäksi juurikaan muuta hommaa, joten menin itsekin harjoittelemaan tanssia.
Pian liikuntatunnit olivat jo ohi ja päiväni päättyi kahdelta. Kaiken kaikkiaan päivä oli todella mieleinen! Sai myös hiukan innostumaan luokanopettajan urasta. :)

perjantai 24. maaliskuuta 2017
Job shadowing: päivä Sokoksessa (pe 24.3)
Olin varjostamassa Wiklundin Sokoksessa, olen iloinen kun pääsin sinne. Olen aina ollut hieman kiinnostunut kosmetologin alasta ja tänään opin alasta enemmän kuin koskaan.
Seurailin Sokoksen myyntipäällikköä Miraa, hän antoi minulle mahdollisuuden myös työskennellä. Sain hyllyttää meikkejä ja voiteita sekä auttaa asiakkaita. Suurimmaksi osaksi ajasta järjestelin tuotteita ja seurasin Miran ja muiden työntekijöiden toimintaa. Päiväni alkoi kello 9.00, ja haimme varastosta juuri tulleet tuotteet ja veimme ne kauppaan laittamaan ne paikoilleen. Mira opetti minua katsomaan viivakoodia, laittamaan hintalappuja, tuntemaan tuotteiden sijainnit, ja kertoi minulle alastaan. Aina kun minulla oli kysymys, niin hän vastasi mielellään ja sai minut tuntemaan tervetulleeksi. Söimme tauolla yhdessä kello 12.35 ja näin myös Miran päällikön ja muita tietyn merkin (Dior, Chanel) edustajia.
Tauon jälkeen haimme lisää juuri tuotuja tuotteita ja järjestelimme tuotteita. Mira oli aina auttamassa minua ja minulla oli tosi kivaa saada tehdä sitä, mistä tykkään. Loppuaika mikä minulla oli jäljellä käytin tuotteiden järjestelyyn ja asiakkaiden neuvontaan. Päiväni päättyi kello 15.00, opin paljon kosmetologin alasta ja seuraaminen oli kiinnostavaa.

torstai 23. maaliskuuta 2017
Job shadowing- StickTech (ma 13.3)
Minä vietin job shadow päiväni kupittaalla sijaitsevassa StickTech nimisessä firmassa. StickTech tekee hammaslääkäreille hampaan reikien paikkaus materiaalia. StickTech on paljon yhteistyössä Turun Yliopiston kanssa.
Minä seurasin StickTechin tuotanto- ja tutkimuspäällikkön Eija Säilynojan päivää. Tuotanto- ja tutkimuspäällikön työn kuvaan kuuluu: kolleegoiden raporttien läpi lukemista ja tarkistamista, raporttien kirjoittamista, kokouksien pitämistä ja excell-taulukoiden kokoamista. Maanantaina 13.3 Eija piti työpäivän aikanansa kolme kokousta. Kaksi alaistensa kanssa ja yhden muutaman Yliopiston työntekijän kanssa. Ensimmäinen kokous oli viikkopalaveri ja siinä käytiin läpi viikon agenda ja jokaisen työntekijän päätehtävät. Siihen osallistui kaikki työntekijät. Toinen kokous koostui vain kahdesta henkilöstä, ja siinä keskusteltiin raportin kirjoittamisesta. Yliopistolla pidetyssä kokouksessa keskusteltiin tuotteesta ja miten se on toiminut hammaslääkäreiden käytössä.
Kaiken kaikkiaan työtä oli vähän tylsä seurata, sillä se on pääosin toimistotyötä eli sähköposteihin ja puhelimeen vastaamista. Kiinnostavimmat hetket oli kokouksien seuraaminen.

Jobshadowing - Haroma & Partners Oy
Olin "varjostamassa" arkkitehtitoimisto Haroma & Partners Oy:n suunnittelijoita kauppatorin lähellä sijaitsevassa toimistossa. Päiväni alkoi kello yhdeksän. Aamupäivällä seurasin toimiston (jossa oli noin 20 työntekijää) kahden nuoren arkkitehdin toimintaa. Toinen heistä oli aloittanut työskentelyn yrityksessä vasta noin viikko sitten, ja toinen oli ollut firmassa töissä jo kauemmin. Sain katsoa, kun he tekivät erilaisilla ohjelmilla tietokoneella rakennusten pohjapiirroksia ja 3d-mallinnuksia. Toinen heistä teki pohjapiirroksia ja 3d-mallinnusta vanhainkodille, ja toinen teki 3d-mallinnusta keskustan lähelle tulevasta asuinalueesta. Samalla pääsin kyselemään heiltä arkkitehdin opinnoista ja töistä. Noin 11.45 menin ruokatauolle.
Ruokatauon jälkeen pääsin seuraamaan sisustusarkkitehdin töitä. Hän teki pohjapiirroksia ja 3d-mallinnusta koneella Amican ruokalasta, jota oltiin uudistamassa, ja näytti minulle Vantaan Flamingo-hotelliin tulevan uuden osan piirroksia. Pääsin kuulemaan sisustusarkkitehdin työstä, ja sain tietoa siitä, miten se eroaa arkkitehdin ja sisustussuunnittelijan työstä. Pääsin myös auttamaan pienissä hommissa, kuten papereiden ja pahvien viemisessä kierrätyspisteelle. Noin kello kolme lähdin kotiin.
Muiden töiden seuraaminen oli mielestäni ihan mielekästä, ja aika meni nopeasti. Työntekijät kertoivat, että siellä olleet tettiläiset olivat saaneet suunnitella taloja itsekin ohjelmilla, joka kuulosti todella kivalta. Minulle kerrottiin myös ilmaisesta ohjelmasta, jolla voisin kokeilla 3d-mallintamista.
Arkkitehdit työskentelivät avotoimistossa |
Sisustusarkkitehdin työpöytä |
Haroma & Partners Oy:n projekteista kuvia |
perjantai 17. maaliskuuta 2017
Työnvarjostus Turun Normaalikoulun alakoulussa 16.3.2017
Vietin varjostus päivän Turun Normaalikoulun alakoulussa neljäs luokkalaisten kanssa kahden luokka kaverini kanssa. Luokanopettaja oli minulle entuudestaan tuttu, sillä hän opetti minua 4-6lk ajan. Luokalla oli harjottelijoita, joten päivä kului heitä seuratessa. Tietysti päivää tuli seurattua myös luokan ''oman opettajan'' näkökulmasta, joka istui takana seuraamassa niin kuin mekin.
Päivä alkoi 8.15 liikunnan tunnilla, ja olimmekin saaneet tehtäväksi opetella kikapoo tanssin. Meidän piti opettaa oppilaille kyseinen paritanssi ja se meni hienosti! Pikkuiset oppilaat oppivat nopeasti hienon tanssin, vaikka aluksi näytti hieman toivottomalta ja alku häsläykseen meni aikaa. Tanssi kuitenkin opittiin ja se saatiin videolle muistoksi :) Tanssiharjoittelun jälkeen oppilaiden harjoittelija jatkoi tuntia voimistelun merkeissä, joissa treenailtiin kärrynpyöriä ja voimisteluun liittyviä juttuja. Saimme auttaa heitä ja seurata tunnin kulkua. Liikunta tunnin loputtua alkoi matematiikan tunti, jossa opeteltiin allekkain jakolaskua. Tunnin loppuun he tekivät pienen testin jakolaskuihin liittyen ja saimme tehtäväksi auttaa muutamaa oppilasta ruokailun jälkeen, jotka tarvitsivat vielä apua laskuissa. Minusta oli todella kivaa auttaa pieniä ihmisiä ja nähdä, kuinka he oppivat monen toistamisen jälkeen :) Viihdyin siinä hetkessä todella! Matematiikan tunnin jälkeen alkoi ympäristötiedon tunti, jossa käsiteltiin viljelyä. Alussa seurasimme luokan takana harjoittelijoiden tapaan, mutta pääsimme myös avustamaan oppilaita rairuohon kasvattamisessa. Oppilaat saivat hyvin tehtyä homman ja rairuohot pistettiin ikkunalaudalle odottamaan kasvamista! Sitten alkoi yhteiskuntaopin tunti, jossa puhuttiin perusoikeuksista ja keskityttiin sananvapauteen kahootin merkeissä. Viimeinen tunti olikin äidinkieli, jossa käsiteltiin adjektiiveja. Tällä tunnilla emme tehneet mitään erikoista.
Oli todella mielenkiintoista nähdä erilaisia tilanteita, mitä päivän aikana tuli vastaan. Luokkakaveri sanoi toiselle rumasti ja se pystyttiin liittämään juuri opittuun sananvapauteen ja vastuuseen, ettei voi sanoa mitä huvittaa tai jos niin tekee, siitä on otettava vastuu. Huomasin, että asioita voi opettaa ihan arkipäiväisten tapahtumien kautta ja tällöin se jää varmasti mieleen, kun siitä on saanut esimerkin.
Luokka oli erittäin viihtyisä ja oppilaat olivat todella aktiivisia tunneilla ja viittailivat rohkeasti! :) Harjoittelijat hoitivat hommansa hyvin, eikä heistä näkynyt ainakaan päällepäin jännitys tms. Päivän päätteeksi saimme haastatella harjoittelijoita alasta ja juttelimme heidän kanssaan heidän lukio ajoista ja kirjoitetuista aineista sekä miten luokanopettajaksi pääsee. Tuli huomattua, että opettajan rooli on myös raskas varsinkin pienten oppilaiden kanssa, koska siihen kuuluu myös kasvatusta opettamisen ohessa. Lasten kanssa täytyy olla kärsivällinen ja täytyy ymmärtää myös villeimpiä lapsia ja auttaa heitä. Itse kiinnostuin alasta erittäin paljon ja ennen varjostusta olinkin miettinyt luokanopettajan alaa, mutta nyt kun pääsin itse näkemään ja kokeilemaan ns. opettajana olemista, niin se tuntui hyvältä ja alakoulun luokanopettajaksi halu kasvoi entisestään!
Olen todella tyytyväinen päivään sekä saatuihin vinkkeihin ja kokemuksiin! :)
Päivän päätteeksi otimme yhteiskuvan luokan kanssa! :)
Työnvarjostus muistisairaiden ryhmäkodissa
Olin työnvarjostuspäiväni Hirvensalon lähellä olevassa vanhustentalossa Pihlajakodissa. Äitini työskentelee siellä suljetulla muistisairaiden ryhmäkodissa, joten sinne minäkin siis menin. Seurasin äitini kolleegaa Gabia, joka oli minulle ennestään tuttu. Ei tosin näissä olosuhteissa.
Päiväni alkoi kello kahdeksan, mutta hoitajien työpäivä alkaa jo seitsemältä. Tulin kesken aamutoimien. Gabi selitti minulle miten aamutoimet tehdään, miten jokaiselle hoitajalle määrätään tietyt hoidettavat omalle vuorolle, sekä miten tiedot kirjataan ja kerätään tietokantaan jokaisesta potilaasta. Lähdimme siitä herättelemään sellaisia asukkaita, jotka tyypillisesti heräävät aikaisin. Ketään asukkaista ei siis ns. ''herätetä'', jokainen saa herätä omina aikoina, mutta hereillä olevat autetaan pois sängystä, vaihdetaan mahdollinen vaippa, pestään ja puetaan. Seuraavaksi oli vuorossa aamupalan tarjoilu. Itse sain siinä auttaa tarjoilemalla puuron asukkaille, ja viemällä tiskit.
Tämän jälkeen sain syödä itsekin vähän jäljelle jääneestä puurosta. :) Kun olin puuroni syönyt, ''viihdytin'' asukkaita juttelemalla, kunnes lounas saapui. Sitten tarjoilimme lounaan, söimme itse. Ennen työni loppua (kello 13:30 lähdin kotiin) vein yhden asukkaan kävelemään.
Päivän aikana näin ja opin paljon mm. siitä miten muistisairaiden ihmisten kanssa kannattaa toimia arkipäivän tilanteissa.

tiistai 14. maaliskuuta 2017
Työnvarjostus Tyksissä
Turun Yliopistollinen keskussairaala eli TYKS sijaitsee
Turussa ja on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta ja samoin yksi
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin viidestä sairaalasta. Sairaalakokonaisuus
koostuu monista toimipaikoista, mutta Turussa on kanta- ja kirurginen sairaala.
Tyks on suuri sairaala, jossa on 953 sairaalapaikkaa ja henkilökuntaa noin
4000, joista lääkäreitä on 554, 94 akateemisia tutkimus- ja hoitohenkilöitä,
2243 hoitajaa sekä 921 talous-ja huoltohenkilöä.
Vietin päiväni Tyksissä Sannan kanssa, joka on
Naistenklinikan opetushoitaja. Päiväni alkoi klo 8, kun tulin äitini kanssa
Tyksiin. Äitini on siis Tyksissä myös töissä, mutta professorin sihteerinä. Eli
menin siis aamulla ensiksi äitini työhuoneeseen, josta Sanna tuli minut
hakemaan. Lähdimme suoraan kävelemään ICT talolle, jossa Sanna ja hänen
työparinsa pitivät simulaatiota eli tosielämän tilanteita liittyen raskaana
oleviin potilaihin lääkäriharjoittelijoille. Seurasin vierestä, kuinka
opiskelijat yrittivät toimia oikein erilaisten tilanteiden tapahtuessa. Voisi
kuvitella, että pelkästään vierestä katsominen olisi ollut tylsää, mutta pidin
tätä kuitenkin hyvin mielenkiintoisena. Simulointi kesti vähän yli kolme
tuntia, jonka jälkeen lähdimme takaisin Tyksiin. Menin siitä suoraan Sannan,
äitini ja muiden työkavereiden kanssa syömään. Noin puolen tunnin päästä
lähdimme taas Sannan kanssa matkaan ja menimme pikaisesti käymään
synnytysosastolla. Tämän jälkeen menimme Sannan työhuoneeseen käymään muutamia
sähköposteja läpi. Varttia yli kaksi alkoi luento raskauden aikana
mahdollisista sairauksista, joka Sannan piti käydä aloittamassa eli ottamassa
yhteys esim. Vaasan Tyksiin ja tarkistaa, että luento oli valmiina koneella.
Noin puoli kolmen maissa Sannan oli lähdettävä muihin askareisiin, mutta minä
jäin kuuntelemaan luennon loppuun, koska koin sen mielenkiintoisaksi. Luennolla
saimme äänestyspalikat, joiden avulla pystyimme vastaamaan erilaisiin
kysymyksiin luentoon liittyen. Paljastuksena voin sanoa, että pari kertaa
saatoin kurkistaa muiden opiskelijoiden vastausta, koska muutamat termit olivat
melko hepreaa. :D Luento loppui vähän puoli neljän jälkeen. Lähdin suoraan
äitini työhuoneeseen ja odottelin, että hän olisi valmis lopettamaan päivänsä. Päiväni
oli melko kiireinen, koska koko ajan oli paikka, minne mennä tai mitä tehdä.
Pidin kuitenkin siitä!
Opetushoitajan työ vaatii uskollisuutta työtään kohtaan,
täsmällisyyttä ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Mielestäni
kyseisen työn paras puoli on simulaatioiden pitäminen ja omien taitojen ja
tietojen pistäminen eteenpäin. Olen ollut jo aikaisemmin kaksi kertaa Tyksissä
tutustumassa työelämään, kerran Sannan ja kerran korvaklinikan opetushoitajan
kanssa. Olemassa oleva mielikuvani ei päivän aikana muuttunut, mutta se sai
minut taas kiinnostumaan työstä vähän enemmän nii kuin edellisilläkin
kerroilla. Toivon vielä jatkossakin pääseväni Tyksiin seuraamaan ja tutustumaan
siellä tapahtuvaan työskentelyyn.
IT WAS GREAT!! 😊😊😊
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)