Job
Shadowing – Gulan Shop 20.2.2018, Turku
Yrityksen nimi on Gulan Shop, itämäinen elintarvikekauppa.
Omistajana on kurdilainen mies Kamaran. Yritys on pieni, mutta sillä on paljon
asiakkaita ja tuotteita, mm. itämaisia mausteita, vihanneksia, erilaisia
pähkinöitä ja herkkuja, jotka houkuttelevat asiakkaita sinne. Yritys sijaitsee
Varissuon liikekeskuksessa 2. kerroksessa. Serkkuni (Loqman) on siellä töissä
ja hänen kautta menin sinne töihin. Hän kertoi minulle, mitä kaikkea minun piti
tehdä siellä. Hänen nimensä sain kertoa, kuten omistajankin (asiasta on kysytty
ja luvan olen saanut)
Päivä alkoi klo
9 tavaroiden purkamisilla ja niiden sijoittamisilla hyllyille sekä niiden järjestely.
Otin tavaroita vastaan, joita tuli sinä päivänä (tiistai) Ruotsista. Sitten
hinnoittelin tuotteita, otin käyttöön hintalaitteen, jossa oli hintalappuja ja
pistin ne hintalaput tuotteisiin. Se oli helppoa ja yksinkertaista. Päivä oli
kiireinen, koska silloin tavaroita tulee Ruotsista ja niitä laitetaan hyllylle
ja viedään isoon varastoon 1. kerroksessa, jossa on muut kaupan tuotteet.
Asiakkaita oli paljon ja he kysyivät neuvoa missä jokin tuote on. Loput
päivästä, joskus kello 15 siivosin käytävät ja eteisen. Minulle jäi mieleen
tästä päivästä asiakkaiden palvelu mm. tuotteiden löytämisessä oikeassa
hyllyssä, sillä se auttoi heitä.
Tämänlainen työ
ei vaadi mielestäni paljon tietoa tai taitoa. Täytyy vain kuunnella, mitä
työnantaja sanoo ja pyytää, niin kaikki sujuu hyvin ja moitetta, mutta
kuitenkin on tärkeää huomata ja tietää missä järjestyksessä tuotteet ovat ja
miten ne on laitettu hyllyihin. Paras puoli tässä työssä oli se, että kun on
jotain kokemusta ollut tällaisesta työstä, niin seuraavalla kerralla ei ole
vaikeuksia, sillä tämä työ on jo ollut tuttu edelliseltä kerralta. Käsitykseni alasta ei muuttunut
mitenkään minun näkökulmastani, sillä se oli samaa mitä olin ennenkin nähnyt
heidän luonaan. Kiinnostuin tästä alasta jonkin verran, mutta en tiedä, että
tuleeko tämänlainen työ olemaan tulevaisuudessa työni.
Kaupan eteinen/sisääntulo |
Kaupan käytävä (1) |
Kaupan käytävä (2) |